PÄÄTÖKSENTEON VAIKEUS JA VASTUU

Korkein oikeus antoi jokin aika sitten päätöksen Kittilän kuntapäättäjän virka-aseman väärinkäytösasiassa. Tapaus koski epärehellisyyttä tarjouskilpailun käsittelymenettelyssä.

Ylöjärvellä, Veittijärven saunan siirtopakon aikaansaajat aiheuttivat kalliin laskun, kun korkein oikeus totesi antamassaan päätöksessä, ettei saunaa olisi tarvinnutkaan siirtää.

Tampereella on käräjöity mm. tekosaaren ruoppaukseen liittyvistä arvioiduista luonnonsuojeluhaitoista, Tampereen yliopistollisen sairaalarakennuksen suojeluhankkeen purkamisesta ja monesta, monesta muusta kiistanalaisesta hankkeesta.

Edellisen luontoiset tapaukset pyrkivät olemaan pitkäikäisiä, poukkoillessaan eri oikeusasteissa.

Näillä esimerkeillä en tarkoita, etteikö kuntapäätösten oikeutuksista olisi toisinaan tarpeellisista hakea viimeinen sana. Suunnittelijoiden ja päättäjien paha tapa on kuitenkin ajaa mielipiteitään ja päätöksiään kuin ”käärmettä pyssyyn”, ajattelematta kuntalaisille aiheutuvia kustannuksia. Päätöksiä tehtäessä pitäisi niiden vaikutuksia arvioida useammalta kantilta. Jarru ja pakki eivät näytä kuuluvan keinovalikoimaan.

Päätöksentekoa arvioitaessa toisinaan esille tulevat arvelut nepotismista. Sen katsotaan olevan hallintoa heikentävä korruption muoto. Jos hallintotoimissa tai päätöksenteossa suositaan esim. omia sukulaisia, poliittisia kavereita, voi hallintoon siirtyä epäpäteviä henkilöitä tai syntyä epäonnistuneita urakkaratkaisuja. Tämän tapaiset epäilyt ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta hallintokoneistoon.

Rakennustoimi on eräs herkkä alue suosimismahdollisuudelle. Rakennushankkeiden päätöksenteko ja suunnittelu sekä rakennus- ja valvontatyö ovat alueita, joissa päätöksenteko vaatii vastuuntuntoa. Aiempien urakkasuoritusten virheratkaisut tulisi huomioida uusien kohteiden päätöksenteossa.

Epäasiallinen käytös otetaan toisinaan esille hyvin herkästi ja toisinaan myös tarkoitushakuisesti, omaa etua tavoitellen. Näistä tapauksista kärsimään johtuneet saavat harvoin anteeksipyyntöjä. Eikä niistä ole paljon hyötyä, koska ”oikeusmurha” on ehtinyt jo tapahtua.

Edellä kerrotut asiat eivät kohdistu yksilöityihin tositapauksiin. Olen tuonut esille esimerkkivaihtoehtoja ihmisen raadollisuudesta.

 

(kuvat ovat omia otoksia tai kopioita)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

keyboard_arrow_up