Tiedottaminen taloyhtiöissä on osoittautunut monenkirjavaksi. Laiminlyönnit voivat vaikuttaa asuinviihtyvyyteen ja aiheuttaa ristiriitoja taloyhtiön sisällä.

Tiedottamisen tavoitteena pitäisi olla osakkaille ja asukkaille tapahtuva oikea-aikainen, selkeä sisältöinen tiedon jakaminen. Tietoa tulisi jakaa huolto- ja vuosikorjaustöistä sisältöineen ja aikatauluineen sekä yhtiön hallituksen tärkeimmistä päätöksistä ja suunnitelmista. Näin Korona-aikaan tarvitaan lisäksi ennakkotietoa siirtyneiden vuosikokouksien uusista ajankohdista ja kokouksissa käsiteltävistä muista nimetyistä asioista. Lisäksi tiedottamiskäytännössä voisi olla vakiona infoa ja ohjeistusta asumisviihtyvyyden edistämisestä.

Käytännössä tiedottaminen tapahtua useimmiten isännöintitoimiston kautta. Hyvän isännöintitoimiston tiedotustoiminta tapahtuu joutuisasti, tieto on pakattu täsmälliseen lyhyehköön muotoon sekä mahdolliset virheilmoitukset korjataan joutuin.

Tiedon puute aiheuttaa tiedon vajeen, josta aiheutuu usein turhia kysymyksiä ja ristiriitoja.

Tiedottamisen tärkein väline on edelleen ilmoitustaulu ja osakkaille lähetettävät kirjalliset ilmoitukset. Näin sähköisen tiedonkulun aikana, ei edelleenkään Isännöintitoimistojen kotisivujen tai taloyhtiön hallitusten ylläpitämien kotisivujen käyttöön pidä kokonaan tukeutua.

Syksyn tullen monessa taloyhtiössä pidetään yhtiökokouksia, jotka jäivät keväällä pitämättä. Tuolloin olisi hyvä tilanne muistuttaa taloyhtiön johdon tiedonantovelvollisuuksista ja kannustaa isännöitsijöitä aktiivisempaan tiedotuslinjaan.

Kuva (Oma otos)

 

Julkaistu Pirkkalainen lehdessä 29.7.2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Valikko