MALTTIA SUUNNITELMIIN JA VAUHTISOKEUTEEN

Joukkoliikenteen tavoitteena tulisi olla matkanteon joustavuus, mukavuus, kohtuullinen nopeus sekä siedettävät matkalippujen hinnat.

Nykysuuntauksessa on havaittavissa asioita, jotka eivät aina auta parantaman joukkoliikenteen julkisuuskuvaa.

Myönteiseen julkisuuskuvaan ei mielestäni kuulu bussipysäkkien vähentäminen ja vaihtojen lisääntyminen. Suuntaus on johtanut kokonaismatka-aikojen pidentymiseen. Liian harva vuorotiheys lisää tiivistä tunnelmaa, joka ei vähimmässäkään määrin sovi korona-aikaan. Joudumme seisomaan kasvokkain täyteen ahdetuissa busseissa kuin ennen vanhaan teuraskarja täytetyissä karjakuljetuksissa. Onnekkaita toki ovat ne matkustajat, jotka asuvat pysäkkien läheisyydessä. Heidän kannattaa hymistellä mediassa joukkoliikenteen mukavuudesta.

Kun saavut kaupunkiin pikavuorolla, Metson jälkeen seuraava pysäkki löytyy Koskikulmasta. Jos olet menossa Kuhmoisten suuntaan, joudut entisen suoran yhteyden sijasta vaihtamaan bussia Kangasalla. Tässä pari esimerkkiä nykykäytännöistä.

Liikenneratkaisuja tehdään Ratikan ehdoilla. Tämä on johtanut muun liikenteen ruuhkautumisiin ja muihin liikkumishaittoihin keskusta alueella. Bussipysäkkien levennyksien poistamiset kuuluvat myös tähän suunnittelustrategiaan. Nämä ratkaisut eivät paranna liikenneturvallisuutta.

Painaisin tässä vaiheessa jarruja pohjaan joustamattomalle ja kalliille raideliikenteen lisäämiselle. Joukko- ja jakeluliikenteen kehitys ja joustavuus kulkee edelleen kumipyörillä.

Markku Lehtinen, Tampere

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

keyboard_arrow_up