Taloyhtiöissä, pysäköintiasiat ovat varmasti yksiä useammin esille tulevia ristiriitojen aiheuttajia. Syynä on useimmiten leväperäinen asennoituminen asioiden kuntoon saattamisessa. Selkeiden pysäköintisopimusten ja ohjeiden puuttuessa syntyy ristiriitoja ja väärinymmärtämistä. Ts. sopimukset kuntoon. Sopimusten ja pysäköintioikeuksien tulee olla yhdenvertaiset niin osakkaille kuin vuokralla asuville. Erityisesti tämä korostuu silloin, kun taloyhtiöllä on vähemmän pysäköintipaikkoja kuin asuntoja. Sopimuksissa on selkeästi mm. kerrottava minkä kokoiselle ajoneuvolle paikka on tarkoitettu. Jos pysäköintiruutuja on niukasti, tulee laatia selkeä jonotusjärjestelmä. Käytöstä poistetut autot eivät saa haitata aktiivikäyttäjien pysäköintiä. Tämä haittatekijä tulee ajankohtaiseksi erityisesti talvisin pysäköintiruutujen ylläpitopuhdistuksessa.
Pysäköintisopimusten laadinnassa on syytä käyttää tervettä järkeä ja tarvittaessa ulkopuolista asiantuntemusta. Sopimustekstin on syytä olla kerralla käyttökelpoinen, vastata paikallisia olosuhteita. Harjoituskappaleet eivät edistä asian kuntoon saattamista.
Selkeät pysäköintialue merkinnät helpottavat tilannetta, silloin kun pysäköintialueella tapahtuu luvatonta pysäköintiä. Taloyhtiöt voivat sopia Pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen kanssa piha-alueensa pysäköinnin valvonnasta. Ongelmaksi voi muodostua asukkaiden normaaliksi katsottava oikeus viedä (myös noutaa) tavaroita lähemmäksi kotiovea. Sitä ei missään tapauksessa saisi kriminalisoida. Pysäköinninvalvonnan kanssa pitäisi sopia tarkasti kohtuullisesta pysähtymisajasta. Toisin sanoen, pysäköinninvalvontaa suorittava yritys ei saa ahneuksissaan laittaa virhemaksulappua heti tuulilasiin. Taloyhtiön tulisi heti kitkeä ahnehtijat ja vaihtaa valvontafirmaa. Näin kitketään epäasiallisesti käyttäytyvät yrittäjät.
Taloyhtiön hallinnon ongelmana ovat toisinaan ”pihakytät ”, ts. joutilaat osakkaat. Heille ei pitäisi antaa sanan valtaa pihapysäköinnin valvonnassa. Sopimusten ja ohjeiden hallinnointi kuuluu yksinoikeudella taloyhtiön hallitukselle. Taloyhtiön pysäköintiohjeiden tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä. Itsestään selvää on, että pelastusajoneuvojen tai puhtaanapitokaluston kulkua ei saa mitenkään haitata.

( Kuvat Omat otokset )

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

keyboard_arrow_up