KOMMENTTEJA JA VAPUNAJAN OTSIKOISTA
Vappua (Kevään juhlaa) vietettiin jälleen vaihtelevissa sääoloissa. Yksi asia Vappuna on varma, vihervasemmistolaiset paasaavat vappupuheissaan naama punaisena haukkuen meitä, Porvareita.
Kuntavaaleissa kohtasin mielenkiintoisen, mieltä lämmittäneen ilmiön postausteni arvostelijoiden taholta. Kun en pitäytynyt vaalimainonnassani ohjelmateksteissä, vaan kirjoitin omia Markkumaisia, työläisporvarin näkökulmasta esittämiäni yksityiskohtaisia mielipiteitä. Kirjoitin missä on mennyt Tampereella poskelleen ja mitä pitäisi tehdä suunnan oikaisemiseksi, minut luokiteltiin muutamassa vastineessa ei Kokoomuslaiseksi.
Vastasin heille: ”Olen Kokoomuslainen, (työläisporvari) yli viidenkymmenen vuoden kokemuksella. Esitän asiat niin kuin ne näen ja myös toimin oman katsantokantani mukaan. Kokoomuslaiset saavat ajatella omilla aivoillaan. Somessa näkee toisinaan lukijoiden taholta lukutaidottomuutta, tietämättömyyttä tai eriväristen prismojen läpi katsottuja ajatuksia. Kaikesta huolimatta hyvää päivänjatkoa sinulle”.
Vaikka vaalitulos jäi laihaksi, koin vaalityön kannustavaksi ja ajatuksiani rikastaviksi. Tein tuttavuutta usean hienon Kokoomuslaisen kunta- ja aluevaaliehdokkaan kanssa vaalityön aikana. Vaalimökillä käyneiden, eri puolueita kannattaneiden äänestäjien kanssa, kävin pitkiä ja syventäviä keskusteluja heitä kiinnostaneista kysymyksistä ja elämäntilanteista.
SITTEN MUISTA AIHEISTA:
Media valitusvirsi sananvapauden puutteesta perustuu vihervasemmistolaisen toimittajakunnan kuvitelmaan, heidän ylivertaisesta oikeudestaan rääpiä, retostella ja muokata totuutta. Vastuusta haitanteoista, esimerkiksi kansakunnan turvallisuutta käsittävissä kysymyksissä ei oteta, eikä myöskään rangaista. Ajatus kansakunnan neljännestä valtiomahdista pitäisi jo laittaa romukoppaan ja viedä vintille.
Tärkeämpänä kysymyksenä pidän kansalaisten sananvapauden toteutumista. Sitä ei voi, eikä saa liikaa arvottaa. Media tallaa yhteiskunnan todellista arvomaailmaa, sananvapautta ja yksilöllisyyttä, mennen tullen.
Lapset ja nuoret, tytöt sekä pojat, tarvitsevat elämänmyönteisiä esikuvia. Koulun lisäksi tarvitaan virikkeistä harrastustoimintaa tukemaan kasvamisprosessia. Nuorille on selkeästi tuotava esille, mikä on oikein ja mikä on väärin. Olennaista on selvittää mitä väärinteoista seuraa.
Koulukiusaaminen, tuo iäisyysongelma, on ja näyttää pysyvän vähäteltynä vitsauksena.
Ainut luonnollinen sateenkaari näkyy taivaalla, toisinaan kesäisen sadekuuron yhteydessä.
Oikeuslaitoksen arvovaltaa heikentävät heikosti tehdyt rikosten ja rikkomusten selvitystyöt, poliisin vähäpätöinen esillä oleminen julkisilla paikoilla, rikoksen tehneiden kiireellinen vapaalle jalkauttaminen sekä rikosten paljousalennukset oikeuslaitospäätöksissä.
Todellisia väliinputoajia ovat ikäihmiset, lapset ja nuoret. He joutuvat kärsimään palveluiden ja palvelutason heikennyksistä. Työelämässä työtehtäviin valittavien henkilöiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kokemus ja ammattitaito, ei sukupuoli.
Finnair on osoittanut, ettei se pysty tuottamaan asiakkaalleen luotettavia, turvallisia matkailupalveluita. Finnairin ja useiden muidenkin yritysten työntekijöiden ammattiliitot pitävät itseään ylivertaisina, korvaamattomina ammattikuntina. Nämä liitot ovat ensimmäisten joukossa mukana myös poliittisten lakkojen järjestäjinä.
Oman maan kansalaisten turvallisuuden tulisi aina olla ykkösasia. Rikollisten palauttamisella lähtömaihin on liian korkea toteuttamiskynnys
Media suoltaa kansalle yksipainotteista maailmankuvaa. Se vouhottaa toisella puolella maapalloa tapahtuneista uutistapahtumista, unohtaen tarkoituksella Suomen itsenäisyyttä vaarantavat tapahtumat. Nationalismia ei pidä unhoittaa.
Maamme johdon pitää työskennellä päättäväisesti Suomen etujen turvaamiseksi. Pahinpia vitsauksia ovat maan sisällä työskentelevät kansalaisryhmät, jotka luovat eripuraa ja vastakkain asettelua.
Itsenäisiä valtioita, jotka ovat joutuneet naapurimaansa sotilaallisen toiminnan kohteiksi, on tuettava kaikin tavoin. Historia on opettanut, että paras puolustuslähtökohta on oma varustautuminen pahimman varalle.

Entinen presidentti on entinen presidentti..
Päivitetty 10.05.2025. Kuvat ovat sieppauksia somesta ja muusta mediasta..
Vastaan tarvittaessa vain suomenkielisiin kommentteihin.
If necessary, I only respond to comments in Finnish.