Suomen ja Suomalaisuuden peruspilareita ovat olleet Koti – Uskonto – Isänmaa. Ovat olleet ja tulevat olemaan jatkossakin. Näitä arvoja pitää vaalia, vaikka niitä on viime aikoina yritetty oikein urakalla lahottaa. Tämä lahotustyö on ollut valitettavan kotoperäistä. Niin Mediassa kuin myös Vihervasemmiston taholta tähän lahotustyöhön on paneuduttu suunnitelmallisesti ja tarkoitushakuisesti.
Itsenäinen ja riittävästi varustettu armeija luovat pohjan turvallisuudellemme. Puolustusvoimien tulee olla rakenteeltaan ja kalustoltaan uskottava. Vahvaan armeijaan olennaisena osana kuuluvat naiset. Heidän kasvavaa osuuttaan haluaisin kannustaa ja tukea.
Yksin emme nykyisessä kovassa maailman menossa valitettavasti pärjää. Meidän tulee luoda ja kehittää luottamuksellisia suhteita pohjoismaisiin naapureihin ja Natoon. Euroopan yhteisön sotilaalliseen yhteistyöhön ja avun saamiseen sieltä ei meillä ole takeita. Tähän väitteeseeni meillä löytyy historiasta faktaa käydyistä maailmansodista.
KOTI
Koti on turvallisuuden symboli. Siellä me kasvamme ja kehitymme ihmisinä. Sieltä meidän pitäisi saada eväät kohtaamaan ulkopuolisen maailman tuomat haasteet ja velvoitteet. Kodin perustan, vanhempien, pitäisi saada yhteiskunnalta tukea ja kannustusta, jotta he jaksaisivat kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia.
Tukea tarvitaan mm. lastenhoidossa, varhaiskasvatuksessa ja koulutukseen liittyvissä asioissa. Perusterveydenhoito lääkäripalveluineen ja rokotuksineen on myös turvattava. Nykyinen suuntaus pakottaa meidät jonottamaan ja anelemaan saadaksemme kohtuuhintaisia terveydenhoitopalveluita. Näissä tärkeissä palvelussa säästäminen ja palveluiden karsiminen ovat vastaan sivistysmaan perusperiaatteita. Yhteiskunnan tulee tukea kaikin tavoin perinteisiä perhearvoja.
Kodin pitää olla turvallinen ja sen on pystyttävä turvaamaan jäsenensä niin fyysisiltä kuin henkisiltä uhilta. Tämä tarkoittaa laajennetusti myös kodin ulkopuolella tapahtuvaa oleskelua. Näitä osa alueita on erityisesti pyritty heikentämään syyllistämällä itsensä, lähimmäisensä ja omaisuutensa puolustaminen. Kodin pitäisi olla lämminhenkinen, turvallinen ja ilmapiiriltään rakkautta tukeva ympäristö. Koti laajempana käsitteenä tarkoittaa myös ympäröivää luontoa, kaunista isänmaatamme.
Vanhetessamme tarvitsemme enenevässä määrin terveyspalveluita. Valitettavasti, koska emme enää ole tuottavia, meiltä leikataan eläke etuuksia ja muita hengissä pysymisen ehtoja. Näitä päätöksiä ovat tekemässä mm. kasvattamamme nuoriso. Meidän pitäisi kysyä politiikassa mukana olevalta nuorelta sukupolvelta, tässäkö on kiitos heidän kasvatuksestaan?
USKONTO
Uskonto luo henkisen pohjan elämällemme. Meidän ei tarvitse välttämättä käydä kirkossa tai muissa hengellisissä tilaisuuksissa. Mielestäni riittää, kun hiljennymme joskus miettimään ja rukoilemaan perheemme, lähimmäistemme ja itsemme puolesta. Meidän tulee myös muistaa kiittää, vaikka vain ihan pienistäkin asioista. Kristillinen kirkkomme on uskomme perusta.
On surullista, kuinka tätäkin perustaa yritetään näinettää kyseenalaistamalla ja estämällä koululaisiamme osallistumasta kirkollisten juhlapäivien viettoon ja sanoman saantiin. Erityisen pahalta tuntuu, kun poliittisella ja valtion virkamiestasolla tämä kansalaisoikeus halutaan romuttaa.