SUOMEN KANSALAISTEN TERVEYDENHOIDON TULISI OLLA YKKÖSASIA

Kirjoitamme usein asioista mututuntumalla, ilman käytännön kokemusta. Tämä tapahtumaketju perustuu omakohtaisesti koettuun sotekohteluun Tampereen Hatanpään sairaalassa.

Palasimme ulkomaan matkalta. Parin päivän päästä alkoivat flunssaoireet. No, näin käy toisinaan, kun saapuu 35 asteen lämpötilasta pakkasolosuhteisiin. Oireet pahenivat ja tehty kotitesti osoitti taudin koronaksi. Oireeni pahenivat voimakkaan kurkkukivun muodossa, joten hakeuduin puhelinpalvelun kautta tutkimuksiin.

Takaisinsoiton kautta sain tutkimusajan melko nopeasti. Minulle painotettiin, että en saa tulla missään tapauksessa sisään, vaan pitää odottaa ulko-ovella hoitajan noutoa. Odotettuani vartin, sain puhelimen kautta tiedon hoitajan olevan kohta tulossa. Jo tässä vaiheessa oli kylmä. Meni toinen vartti eikä mitään tapahtunut. Taas luvattiin tulla hakemaan. Pyysin ohi kulkenutta tätiä välittämään viestini aulan neuvontaan. Pienen episodin jälkeen minut ohjattiin lämmittelemään tartuntatautien tutkimushuoneeseen, joka oli tyhjä.

Palelin ulkona noin 50 minuuttia. Sisällä sain lämmetä vartin, ennen kuin hoitaja tuli tekemään tutkimuksensa. Lopuksi lääkäri pyörähti huoneessa.

 

Ymmärrän, että tarttuvaa tautia sairastavaa potilasta ei päästetä muiden joukkoon. Sitä en ymmärrä, että hän joutuu kärsimään ulkona sairaana kylmähoitoa ennen tutkimuksia.

Terveydenhoidon tulisi kohdistua ihmisten olon parantamiseen. Potilas tuntee itsensä ja terveyshistoriansa. Lääkärin tulee kuunnella potilasta, huomioida hänen mielipiteensä. Lääkityksestä potilaalla on kokemus, mikä rohto on auttanut ja mikä johtanut toistuvasti tehokkaamman lääkeaineen valintaan. Toistuvat lääkärissä käynnit rasittavat potilasta ja sote koneistoa.

Ymmärrän, että tarttuvaa tautia sairastavaa potilasta ei päästetä muiden joukkoon. Sitä en ymmärrä, että hän joutuu kärsimään ulkona sairaana kylmähoitoa ennen tutkimuksia.

Terveydenhoidon tulisi kohdistua ihmisten olon parantamiseen. Potilas tuntee itsensä ja terveyshistoriansa. Lääkärin tulee kuunnella potilasta, huomioida hänen mielipiteensä. Lääkityksestä potilaalla on kokemus, mikä rohto on auttanut ja mikä johtanut toistuvasti tehokkaamman lääkeaineen valintaan. Toistuvat lääkärissä käynnit rasittavat potilasta ja sote koneistoa.

Tavoitteena tulisi olla yksilöllisen ihmisen kuntoon saattaminen, ei sote/lääkäri byrokratiakuvioiden toteuttaminen. En soisi edellistä muiden koettavaksi. Onneksi pääsen jatkamaan kansalaisvelvollisuutta, elävästä elämästä kirjoittamista.

Ihmisarvoiseen terveydenhoitoon kuuluu lääkärin nopea saatavuus. Sotekoneiston tulee tarjota viivytyksetöntä ja kohtuuhintaisia terveydenhoitopalveluita. Olemme luisumassa huolestuttavaan suuntaan nykymenolla. Hallintokoneistoa laajennetaan, jotta kaikki puolueet saisivat edustajansa hyväpalkkaisesta hyvinvointialuekoneistosta. Todellista työtä tekevät sairaanhoitajat, lähihoitajat ja muu alipalkattu henkilökunta. He tarvitsevat kestämistä ja parempaa palkkaa.

Potilaan ja lääkärin välinen kommunikointi ei aina toimi. Erityisesti silloin kun lääkäri ei puhu selkeästi Suomen kieltä. Neuvot eivät aina mene perille silloin, kun potilas on heikkokuuloinen, kuulolaitepotilas. Tämän olen joutunut tuta usein. Suomalaisen lääkärikunnan koulutusta on lisättävä ja heidän on orientoiduttava ymmärtämään tehtävät potilaan hoitajana, ei byrokratiarattaana.

 

Markku Lehtinen

(kuvat omia otoksia tai kaappauksia)

Lähetetty Tamperelainen lehteen ja Aamulehteen 26.11.2022.

Julkaistu Aamulehdessä 01.12.2022 Sairaalan pahoitteluvastineella. Koronapotilaat pääsevät nyt sisällä.

Julkaistu Tamperelaisessa muuttamattomana 07.12.2022.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

keyboard_arrow_up